maanantai 22. heinäkuuta 2019

Gluteeniton kasviskalakeitto

Gluteeniton kalakeitto on hyvää kesäruokaa, mutta sopii se tietysti talvipakkasiinkin. Kesällä ja helteellä suolukkaa kuitenkin tarvitaan, joten kalakeitto sopii hyvin jopa hellepäivän ruuaksi. Teen kalakeiton useimmiten lohesta, mutta siiastakin tulee loistava keitto. Minun kalakeittoni on muhevaa ja kermaisaa,  ja kala saa mennä osaksi pienemmiksi palasiksi. 
Teen keiton pakastetuista kasvissuikaleista, joten se on huippunopea valmistaa. Toki sen voi valmistaa myös tuoreista kasviksista. Ohje siihen reseptin alaosassa.


Gluteeniton kasviskalakeitto

-  n. 8 dl vettä
- 6 pss Apetit-suikalejuureksia (180g/pss)
- 600g tuoretta kalaa, esim. lohta tai siikaa
- 5 tl Sallisen pippurisekoitusta
- 4 tl suolaa, maun mukaan
- 1 prk (2 dl) Valion laktoositonta luomukuohukermaa
- 5 tl kuivattua tilliä

Tämä määrä keittoa keitetään 4 litran kattilassa.
Poista kalasta nahka, ja pilko kala n. 2x2 cm palasiksi. Poista mahdolliset ruodot. Lisää kalapalat raikkaaseen veteen, ja laita sekaan myös sulatetut kasvikset. Ropsauta mukaan pippurisekoitus ja suola. Vettä saa olla kattilassa niin, että n. 4 cm kattilaa jää näkyviin.
Seos lämpenee suhteellisen hitaasti, ja sitä odotellessa voit poistaa kalasta irtoavaa valkuaisvaahtoa. Kun keitto alkaa kiehua, anna kiehua 20 minuuttia. Lisää kuohukerma ja tilli. Tarkista maku, tarvitaanko suolaa tai mausteita? Anna keiton vielä kiehahtaa viitisen minuuttia.

Mielestäni kalakeittoon kuuluu ehdottomasti kuohukerma, se antaa keitolle ihanan muhevan maun. Käytän kalakeitossa aina myös kuivattua tilliä, sillä en pidä siitä, että tuore tilli lötkistyy keiton pinnalle kerman sekaan.

Kalakeiton seurana sopii syödä saaristolaisleipää (ohje löytyy tästä samasta blogista) ja esim. Olvin KevytOlo sitruuna kivennäisvettä, se sopii raikkautensa vuoksi erinomaisesti kalakeittopöytään. Juuri tuo kivennäsivesi ei ole liian hapokasta, ja pullossa kerrotaan, että se ei ole vaarallista hampaille sopivan pH:nsa ansiosta.

Gluteeniton kasviskalakeitto tuoreista juureksista

-  n. 8 dl vettä
- 600g tuoretta kalaa, esim. lohta tai siikaa
- 500g luomuporkkanoita
- 350g luomulanttuja
- 150g luomupalsternakkaa
- 1 iso luomupurjo
- 5 tl Sallisen pippurisekoitusta
- 4 tl suolaa, maun mukaan
- 1 prk (2 dl) Valion laktoositonta luomukuohukermaa
- 5 tl kuivattua tilliä

Tämä määrä keittoa keitetään 4 litran kattilassa.
Poista kalasta nahka, ja pilko kala n. 2x2 cm palasiksi. Poista mahdolliset ruodot.
Pese, kuori ja pilko juurekset pieniksi palasiksi. Ole tarkkana etenkin purjon kanssa, että multaa ei jää mihinkään mutkaan. Keitä juurekset puolikypsiksi pippurisekoituksen ja suolan kanssa, ja lisää sitten kala.
Tuoreiden juuresten kanssa keittoaikaa täytyy pidentää. Kun kasvikset ovat puolikypsiä, keitä niitä kalan kanssa vielä puolisen tuntia, niin liemikin saa kalasta makua. Poista keittoaikana kalasta irtoavaa valkuaista. Tarkista maku. Lisää sitten kerma ja tilli ja anna vielä kiehahtaa viitisen minuuttia.


Mukavia hellepäiviä! Muistakaa juoda tarpeeksi ja ottaa välillä suolukkaa, esim. kalakeittoa!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti