perjantai 15. huhtikuuta 2022

Gluteeniton rahka-persikkapiirakka

Tein pitkästä aikaa pääsiäisen kunniaksi vanhaa kunnon rahkapiirakkaa persikoilla ryyditettynä. Oikein mehevää 
tuli. Kokeilkaapa! Maistuu keväisen lenkkeilyn jälkeen kahvin tai teen kanssa. Miksei jälkiruokanakin, vaikka 
vähän sulahtaneen vaniljajäätelön kanssa.




Gluteeniton rahka-persikkapiirakka


Pohja:

- 4 keskikokoista luomukananmunaa
- 3 tl leivinjauhetta

Täyte:

- 2 dl luomu-perunajauhoja
- 2 keskikokoista luomukananmunaa
- 2 rkl luomusokeria
- 3 rkl sitruunamehua

Päälle:

- mantelirouhetta ja aavistus sokeria 

Tee ensin täyte valmiiksi. Sekoita kerma ja rahka sekaisin, lisää sokeri, vaniljajauhe, sitruunamehu ja kananmunat. Lisää jauhosihdillä perunajauhot. Sekoita kaikki yhteen sileäksi massaksi. 

Pilko persikanpuolikkaat pieniksi kuutioiksi (n. 3x3 cm) vadille odottamaan.

Tee nyt itse taikina. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää mantelimaito ja hedelmäsose. Lisää varovasti jauhosihdillä jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja vaniljajauhe. Sekoita varovasti suurin liikkein. Kaada seos uunipeltille.

Levitä taikinan päälle kauttaaltaan varovasti isolla kauhalla ja nuolijalla rahkaseos. Ei haittaa vaikka se hieman sekoittuu itse taikinaan, tulee vain mehevää. Ripottele päälle persikkakuutiot, mantelirouhetta ja hieman sokeria.

Paista 200 °C:ssa kiertoilmauunin keskitasolla 25 minuuttia. Piirakka on paksuhko, joten tarkkaile kypsyyttä ensimmäisellä kerralla. Maku tulee oikeuksiinsa vasta kylmänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti