maanantai 27. elokuuta 2018

Gluteeniton uuden sadon omenapiirakka

Saimme käydä poimimassa ihania omenoita mukavan kälyni Ailan puutarhasta. Kuten kaikkialla tämän hellekesän jälkeen myös heillä omenapuut notkuivat valtavan sadon painosta. Teen omenoista sosetta talven varalle, mutta tietysti ensimmäisenä oli tehtävä omenapiirakka. Tässä ohje, jonka avulla kaikki onnistuvat.

Pohja:
- 4 luomukananmunaa
- 3 tl leivinjauhetta

Vatkaa kananmunat ja sokeri valkoiseksi, todella kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää rauhallisesti vaaleat jauhot, joissa on sekoitettuna leivinjauhe. Lisää kerma tai jos haluat piirakasta todella kevyen, voit käyttää myös maitoa tai mantelimaitoa.
Levitä taikina isolle uunipeltille, lisää omenalohkot ja paista 200 °C:ssa uunin keskitasolla 30 minuuttia.

Täyte:
- 5 luomuomenaa tai 10 pientä kotimaista omenaa
- tomusokeria

Leikkaa omenat lohkoiksi n. 2 cm kanttiinsa. Levitä ne taikinan päälle reippaasti turhia asettelematta. Piirakasta tulee tällä tavalla todella mehevä ja omenan maku tulee oikeuksiinsa. Ripottele tomusokeria piirakan päälle ennen tarjoilua. Omenapiirakka maistuu vaniljakastikkeen tai sopivasti sulahtaneen vaniljajäätelön kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti